Näytetään tekstit, joissa on tunniste kalusterakennus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kalusterakennus. Näytä kaikki tekstit

maanantai 2. helmikuuta 2015

Talotyömailla tehtyä ja opittua


Opintojaksot: Rakenteet ja materiaalit, maalaustöiden pohjustus- ja viimeistelytyöt, päällystystyöt, kalusteiden valmistus ja asentaminen, asennus- ja viimeistelytyöt
Opettajat: Carita Kaalikoski, Markku Eertola, Jyrki Taimisto, Petri Vannula, Jukka Raami


Kuluneen lukuvuoden aikana olemme työskennelleet paljon koulun talotyömailla, jotka ovat siis aivan oikeita omakotitalojen rakennustyömaita, joilla Koulutuskeskus Salpauksen eri alojen opiskelijat opettajien johdolla työskentelevät. Talot valmistuvat lähestulkoon kokonaisuudessaan opiskelijatöinä, koska Salpauksen koulutusalat ovat niin laajat, että tekijöitä lähes jokaiseen rakennus- ja viimeistelyvaiheeseen löytyy "oman talon sisältä".

Alkusyksystä työskentelin Lahden Ahtialassa sijaitsevilla kahdella talotyömaalla, joista toisella luokkatoverini olivat olleet tekemässä pintakäsittelytöitä jo keväällä 2014 ja talo oli keittiön, wc- ja kodinhoitohuoneiden sekä makuuhuoneiden ja vaatehuoneiden kiintokalusteita ja pieniä viimeistelytöitä vailla muutoin valmis. Pintakäsittelimme myös autotallin seinät ja korjausmaalailimme hieman talon ulkoverhoiluja. Toinen talotyömaa, jolla Ahtialassa työskentelin, olikin vasta pintakäsittelyjen pohjatyövaiheessa, joten työmaat olivat keskenään hyvin erilaiset erilaisine työvaiheineen. Kävimme myös Asikkalassa ja Heinolassa talotyömailla tekemässä erilaisia projekteja mm. ovien listoittamista.

Kerron erilaisista työskentelyvaiheista talotyömailla oheisten dokumentointityylisten kuvien avulla tarkemmin.


Ensimmäinen projektimme talotyömaalla oli luokkatoverini Katjan kanssa massata lämmittämättömän piha-autotallin palosuojattujen kuitusementtipohjaisten seinä- ja kattolevyjen saumat akryylimassalla. Unohdettiin työn tohinassa ottaa koko autotallista ennen-kuvat. Massauksen teimme kuitenkin "tehdään, kuten itselle tehtäisiin" -asenteella eli massattiin myös kaikki ruuvinkannat (joita riitti) siisteiksi piiloon.

Autotallin katto ja seinät oli jo valmiiksi pohjamaalattu, joten pääsimme maalaamaan suoraan pintamaalia. Aloitimme maalausurakan katosta. Kuva: Katja M.

Katto ennen ja jälkeen maalauksen.

Maalausurakasta ennen ja jälkeen.

Korjailtiin ja siistittiin talotyömaalla myös muita ulkomaalauksia, maalasin mm. ikkunanpielislautojen päät.
Räystäsmaalauksien korjailussa ja siistimisessä pääsimme opettelemaan henkilönostimen käyttöä, jänskää! Kuva: Katja M.

Työmailta käväisimme välillä koululla tekemässä tarvittavia osia ja kalusteita työmaille. Tutustuimme CNC-työstökoneen käyttöön, joita käytimme keittiökaappien runkojen valmistukseen: ko. koneella teimme mm. runkojen rei'itykset mm. saranoille, hyllynkannattimille ja kokoamiseen vaadittaville ruuveille ja tapeille.

Reunalistoituskoneella (vas.) teimme siistit listoitetut reunat kaappien näkyviin rungonosiin. Kokosimme myös luonnollisesti tekemämme kaapit. Oik. kuva: Katja M.

Suurimman urakan talotyömaatyöskentelyjaksosta vei kaapinovien korjausmaalailu. Niitä hiottiin, kitattiin ja ruiskumaalattiin lukemattomat kerrat ja kappaleet... Ruiskumaalaus oli minulle uusi maalaustekniikka ja se osoittautuikin varsinaiseksi tekniikkalajiksi, jossa vain harjoittelemalla oppi. Oik. kuva: Katja M.

Opimme mm. että maalin koostumuksella (mm. viskositeetillä eli paksuudella) ja ruiskun puhtaudella on myös suuri merkitys hyvän maalaustuloksen saamiseksi. Ruiskumaalasimme kaapinovia maalauskammiossa, jottei ilmasta lennellyt tuoreeseen maalipintaan roskia ja pölyä.

Päästiin myös asentamaan maalaamiamme valmiita kaapinovia paikoilleen. Asentaminen oli mukavan nopeaa hommaa: saranat napsauttamalla lukitus kiinni tiukasti ja sarananpohjat olivat ainoat ruuvattavat osat asennustyössä.

.. sitten vain "naps" saranat kevyesti painamalla paikoilleen ja tarvittavat korkeudensäädöt. Keittiössä myös siirreltiin muutaman vääräkätisen kaapin paikat päikseen. Vas. kuva: Katja M.

Sain talotyömaalla myös ensimmäisen kosketukseni tapetoinnin maailmaan, kun tapetoimme keittiön välitilaa. Tapetti oli non-woven -tyyppinen kuitutapetti, jonka asennus oli helppo: liisterin levitys suoraan seinään telalla ja tapetti kiinni. Käytimme laseria suorien linjojen löytämiseksi jokaisen seinän ensimmäistä vuotaa tapetoitaessa.

Tapetin kohdistamisen kanssa sai olla tarkkana, sillä ko. tapetti sisälsi jatkuvaa tekstiä (näkyy kuvassa haalealla).
Kuva: Sanna L.

Erilaisten sähköpistokkeiden ja -johtojen paikoissa piti olla tarkkana kohdistuksen ja aukonleikkuun kanssa. Työtasoja emme me ehtineet asentaa, vaan ne asensi seuraava työmaaryhmä.

Toisella Ahtialan työmaalla oli vasta sisäseinien pohjatyöt aluillaan ja olin pintakäsittelijöiden ryhmän kanssa siellä tekemässä kipsilevyjen saumanauhoitusta ja kittausta. Puuha oli mukavaa, tosin olin hommassa ehkä verraten toisiin melko hidas, koska olin ehkä liian kunnianhimoinen työn jäljen kanssa. Saumat hiottiin ensimmäisen kerroksen kuivuttua ja kitattiin vielä uudelleen.

Olimme myös pareittain vuorotellen Asikkalassa työmaalla suorittamassa kipsilevytyksen näyttöä. Katjan kanssa saimme projektiksemme pienen wc:n kattolevytyksen loppuun levyttämisen. Levytettävässä aukossa oli haasteina kahden reiän kohdistaminen sekä takakulman sopivaksi saaminen. Levyn leveys ei myöskään riittänyt peittämään koko aukkoa, joten yhteen reunaan tuli vielä pieni soiro kipsilevyä. Reikien kohdistamiset levyssä osuivat hyvin kohdilleen ja lopputuloksesta tuli mielestämme hyvä.

Kipsilevyä kattoon. Kuva: Katja M.

Toinen projektimme Asikkalassa oli rakentaa vintille vievään rappukäytävään sähköjohdot ja putket peittävä kehikko kipsilevyasennusta varten. Projekti vaati suunnittelua ja sommittelua, ja seinääkin täytyisi vielä korjailla, mutta kehikko saatiin aikaiseksi. Levytys jäi ajanpuutteen takia seuraavalle.


Kipsilevyn asennuksesta ja saumauksesta voit lukea lisää Gyproc-kipsilevyvalmistajan sivuilta.


Ovien listoitusharjoitusta oikealla työmaalla - ja hyvä tuppas tulemahan.


Työskentelimme myös talven aikana Heinolassa talotyömaalla, jonne valmistimme ensin koululla makuuhuoneiden ja keittiön kaappien rungot ja kävimme asentamassa ne paikoilleen, tosin keittiökaappien runkojen asennus jäi jakson loppumisen takia kesken (ensimmäisen vuoden sisu-opiskelijat jatkanevat ko. urakkaa).


Kaiken kaikkiaan talotyömailla työskentely oli todella opettavaista, koska työmailla pääsi kokeilemaan montaa eri työtekniikkaa ja -tapaa, joita luokkatoverini tekivät viime keväänä poissaoloni aikana. Ainoa miinuspuoli eritoten Ahtialan talotyömaalla työskentelyssä oli se, että meillä ei ollut kuin keskimäärin kerran viikossa ohjaava opettaja paikalla, joten työskentely takkuili välillä paljonkin, koska kukaan meistä tuolla talotyömaalla työskentelevistä opiskelijoista ei välttämättä ollut tehnyt joitakin asioita koskaan eikä uskaltanut lähteä tuhlaamaan kokeiluihin kalliita taloon varattuja materiaaleja. Ahtialan valmiimman talon kaapinovien maalaukseen ryöstäytyi myös hävyttömän paljon työtunteja koko talotyömaatyöskentelyn ajanjaksoa katsoen, koska maalausjäljestä oli erinäisten syiden takia todella vaikea saada siistiä.

tiistai 18. marraskuuta 2014

Ovellinen liimapuulevykaappi


Puutyön perusteet -opintojakso
Opettaja: Jyrki Taimisto


Rahin runkojen valmistuksen jälkeen ehdimme vielä viime syksynä harjoitella liimapuulevyjen tekoa, joista kokosimme osat pieneen kaappiin. Jos aikaa oli tarpeeksi, niin kaappiin tehtiin vielä saranallinen ovi. Kaapin runko koostui siis neljästä liimapuulevystä, jotka oli koottu liimaamalla yhteen kolme koivulautaa. Kaapin sisälle tuli yksi hyllytaso, niin ikään liimapuulevyä. Taustalevyksi vaneria ja ovi valmistettiin pinnoitetusta puukuitulevystä. Rungon reikien valmistuksessa käytimme uutena koneena monikaraporakonetta, josta kuva täällä.

Kaksi liimapuulevyä puristimessa liimautumassa toisiinsa. Tämän jälkeen levyjä työstettiin kasauskuntoon sahaamalla, höyläämällä, hiomalla, jyrsimällä ja poraamalla reikiä.

Kaappi jäi osina odottelemaan pintakäsittelyä, jonka pääsin tekemään nyt syksyllä. Halusin kaapista modernin näköisen väritykseltään, joten maalasin oven sekä taustavanerin ruiskumaalaten valkoiseksi ja jätin rungon ja hyllytason käsittelemättömäksi koivun väriseksi. Uskalsin jättää rungon puumateriaalin käsittelemättä, koska kaappiin tuskin tulee mitään nestemäistä tai kosteaa säilytettäväksi. Ja mikäli joskus myöhemmin tulisi tarve käsitellä tuo pinta jollain, niin sen voisi esimerkiksi kevyesti vahata jollain hieman valkoiseen taittavalla mattapintaisella puuvahalla.

Kaapin osat valmiina kokoamista varten.

Kaapin kokoaminen oli kivaa puuhaa ja onnistui nopeasti. Käytin rungon kokoamisessa tappeihin ja liitoskohtiin hieman perinteistä Eri Keepperiä, jotta liitoksista tulisi vielä kestävämmät. Tosin taustalevyn kiinninaulaamisen ansiosta kaapin runko kyllä pysyy kasassa. Hyllytaso olisi voinut olla himpun verran leveämpi, jotta sen päihin ja rungon väliin ei olisi jäänyt ihan niin isoa rakoa, mutta tästä opittiin taas, että ensi kerralla tarkempi mittaus. Ohessa vielä kuvia kaapin kokoamisesta vaihe vaiheelta.


Ensimmäiseksi koottiin runko, jonka osat kiinnitettiin puutapeilla toisiinsa. Oikeassa kuvassa saranapohjat kiinnitettyinä ennen viimeisen sivun kiinnittämistä paikoilleen.

Rungon kasaamisen jälkeen naulattiin taustalevy pienillä nauloilla kiinni. Taustalevylle oli jyrsitty oikean kokoinen kynte, jotta se kiinnittyi samaan tasoon rungon kanssa.

Hyllynkannattimet paikoilleen niille varattuihin reikiin ja hylly paikoilleen.

Saranan kiinnitys paikoilleen,

Oven ja kaappiosan kiinnitys toisiinsa kävi nopeasti - vain napsauttamalla saranat paikoilleen.

Valmiin kaapin koko on 30 x 30 x 15 cm. En ole vielä keksinyt sijoituspaikkaa valmiille kaapille (taustalevyyn on hankittava myös seinäkiinnitysmekanismi ennen sijoitusta), mutta se sopisi mielestäni oivasti vaikka kynttilöiden tai muun pientavaran säilytykseen. Olisi kiva tehdä kaapille muutama kaveri, vaikka ilman ovea ja hyllytasoa, jolloin kaapit voisi sommitella vaikka hauskasti eri tasoihin seinälle. Kaapissa on sen verran syvyyttä, että sen päälläkin voi säilyttää kauniita esineitä somasti esillä.