Näytetään tekstit, joissa on tunniste ompelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ompelu. Näytä kaikki tekstit

torstai 12. maaliskuuta 2015

Vetoketjullisten tyynynpäällisten ompelu


Kaivoin pitkästä aikaa kotona ompelukoneen kaapista esiin ja surautin siskolle syntymäpäivälahjaksi Marimekon Hippiäinen-kankaasta koristetyynynpäälliset.


Hippiäinen kuosin on suunnitellut Aino-Maija Metsola vuonna 2011.

Halusin tehdä tyynynpäällisistä samannäköiset, kuin mitä Marimekolla myydään valmiinakin. Tyynynpäällisten koko valmiina oli noin 48 x 48 cm. Tykkään siitä, että koristetyynyissä päälliset ovat pinkeästi tyynyn päällä, eivätkä lörpötä paljoa mistään, siksi päällisten koko on hieman pienempi, kuin mitä sisätyyny tulee olemaan. Päällisissä on vetoketjut ommeltuna hieman toiselle puolelle käännettynä, eli vetoketju ei ole suoraan alataitteen kohdalla. Tyynynpäällinen koostuu siis vain yhdestä pitkästä kangaspalasta, jonka koko oli saumavaroineen noin 50 x 102 cm (vetoketjusaumaan jätin parin sentin saumavarat normaalin sentin sijaan). Minulla ei tällä kertaa ollut saumuria saatavilla, joten huolittelin kankaiden reunat ompelukoneen siksak-ompeleella ennen varsinaisen ompelutyön aloittamista. En valitettavasti kuvannut jokaista työvaihetta, mutta ohessa kirjoitettu työohje, josta voi yrittää saada jotain haisua ompelusta.


TYYNYNPÄÄLLISTEN OMPELUN TYÖJÄRJESTYS:

  1. Yhdistä kangaspalan lyhyet päät oikeat puolet vastakkain ja ompele kummastakin reunasta noin 3 cm (mitta riippuu vetoketjusi pituudesta, oma vetoketjuni oli noin 45 cm pitkä) suora ommel. Silitä saumanvarat auki, jotta vetoketjun asettaminen paikoilleen on helpompaa.
  2. Kiinnitä vetoketju kankaaseen nähden oikein päin nuppineuloilla ommelten väliin jäävään rakoon ja ompele vetoketjupaininjalalla vetoketju kankaan oikealta puolelta kiinni kummaltakin puolelta vetoketjua kankaan reunasta reunaan (kuva alla havainnollistaa asian).
  3. Käännä työ nurja puoli päällepäin ja kiinnitä sivusaumat siten, että vetoketju jää muutaman sentin (tai halutessasi enemmän) toiselle puolelle tyynyä (kuva alla havainnollistaa asian). Avaa vetoketjua hieman auki, jotta saat päällisen käännettyä oikein päin sivusaumojen ompelun jälkeen ja ompele suoralla ompeleella sivusaumat kiinni.

Vetoketjun sijainti ja kiinnitystekniikka.


Kuosi oli siitä kiva tämän kaltaiseen ompelutyöhön, koska se oli sopivan pieni ja epämääräinen kuvioiltaan, ettei kuosia tarvinnut alkaa kohdistamaan mitenkään, vaan vetoketjusaumakin katoaa kivasti kuosin sekaan piiloon lähes kokonaan.




Tyynynpäällisistä tuli sekä lahjanantajalle sekä lahjansaajalle mieleiset ja pääsivät kuulemani mukaan heti käyttöön ja ihailuun siskon kotisohvalle. Kuvat on kuvattu omalla sohvallani, sopivat mielestäni enemmän siskon vaalean beigelle sohvalle ja viherpeukalon kotikoloon.



lauantai 24. tammikuuta 2015

Neliskulmaisten rahien verhoilu


Opintojakso: Verhoilu
Opettaja: Reijo Waldén

Valmistimme opintojemme alussa puutyön perusteet -opintojaksolla pyöreän rahirungon lisäksi myös neliskulmaiset rahirungot, joiden valmistamisesta löytyy postaus täältä. Nyt tuli vihdoin minunkin aikani verhoilla nuo rungot valmiiksi tuotteeksi saakka. Rahin verhoiluprosessi oli työvaiheiltaan jotakuinkin samanlainen, kuin aiemmin verhoilemani pyöreän Harma-rahin verhoilu, eroa oli oikeastaan vain alussa se, että näihin neliskulmaisiin raheihin tuli jousitus ja toki muotokieli oli erilainen erilaisista pehmusteista johtuen. Näistä raheista toinen oli ns. harjoitusta jousitetun rahin verhoiluun ja toisen valmistimme itsenäisesti suorittaen samalla ammattiosaamisen näytön.


Neliskulmaisen rahin verhoilun työvaiheet:

  1. Jousien leikkaaminen (siksak-jousitus, 4 kpl jousia)
  2. Jousiklipsien (klemmareiden) paikkojen merkitseminen verhoilukehään ja jousiklemmareiden (8 kpl) kiinnitys verhoilukehään
  3. Jousien venyttäminen paikoilleen ja niittaus kiinni
  4. Suojakankaan leikkaaminen ja kiinnittäminen jousituksen ja pehmusteiden väliin
  5. Pehmusteiden valinta ja leikkaus
  6. Pehmusteiden liimaus
  7. Rahin mittaus verhoilua varten, kaavojen piirtäminen ja verhoilukankaan menekin laskenta
  8. Testipäällisen valmistus lakanakankaasta ja sovitus rahin päälle
  9. Päällisen leikkaus verhoilukankaasta (Huomioitavaa: raidallisissa kankaissa kohdistus!)
  10. Päällisen ompelu
  11. Päällisen kiinnitys (huomioitavaa: kulmien asettelun siisteys)
  12. Kuitukankaan kiinnitys verhoilukehän alapuolelle

Kuvat työvaiheista on otettu ensimmäisen eli beigevalkoraitaisen rahin verhoilun tekemisestä. Mustavalkoraitainen rahi valmistui siis ammattiosaamisen näyttönä ja tuli valmiiksi niin ripeästi, että kuviakaan ei ehtinyt työn tohinassa näpsiä.



Jousien kiinnittäminen paikoilleen.

Vasemmalla: jousituksen päälle niitattiin joustava kangas, jonka päälle pieni kaistale noin parin sentin vaahtomuovia estämään kuopan muodostumista pehmusteeseen. Oikealla: vaahtomuovia leikatessa on hyvä käyttää turvahansikasta.

Pehmustekerroksien kiinnitystä.

Kaavat piirrettiin + -kuvion avulla, jolloin kohdistus ja mitoitus saatiin oikeille paikoilleen.

Vasemmalla: Kaavojen piirtämisen jälkeen ommeltiin lakanakankaasta testipäällinen, joka istui täydellisesti.
Oikealla: Päälliskankaan kuvionsuuntien tuumintaa.

Kun kuvion suunnat oli päätetty, leikattiin varsinaiset päällisen osat. Kuvion kohdistuksessa tuli olla tarkkana ja ottaa huomioon saumavarojen "syömät" kohdat kuviosta. Sitten päällisen ompeluhommiin.

Päällisen kiinnitys tehtiin tuttuun tapaan nitojalla. Kulmien kiinnittämisessä tuli olla huolellinen, jotta nurkkiin ei jäänyt liian paksua kerrosta kangasta, joka olisi nostanut verhoilukehää korkeammalle rungosta. Pohjaan kiinnitettiin viimeiseksi vielä harmaa kuitukangas.

Verhoilun valmistuttua kiinnitettiin koko istuinosa kahdella kulmaraudalla rahin runkoon vielä kiinni. Pintakäsittelin rahien rungot ennen osien kiinnitystä toisella opintojaksolla, josta postaus tulossa. Rahien rungoista tuli hieman erisävyiset, beigensävyiseen raitarahiin tuli hieman kellertävämpi sävytetty lakka ja mustavalkoiseen itselleni jäävän raitarahin käsittelin hieman valkoiseen taittavalla mattapintaisemmalla lakalla.


Rahien valmistuttua ommeltiin toiseen rahiin vielä ompeluharjoituksena irroitettava huppu, joka oli vuoritettu ja väliin tikattu kevyt vanukerros.

Irtohupun sovituksen kanssa tuli olla tarkkana, jotta taittosauman kohta osuisi rungon alareunaan.

Irtohuppu kiinnitettiin runkoon tarranauhalla. Taittosauman alavaraan jääneeseen osaan ommeltiin tarran toinen puoli ja rungon alareunaan kiinnitettiin toinen puoli tarranauhaa. 


Rahista tuli irtohupun kanssa ihan erilainen ulkonäöltään ja hupulla saa kätevästi myös suojattua rahin varsinaisen päälliskankaan likaantumisen tai auringonvalon vaaroilta.





Vasemmalla rahi irtohupulla päällystettynä.









Haastavin vaihe näiden rahien tekemisessä oli mielestäni jousiklemmareiden kiinnittäminen oikealle etäisyydelle ja jousien venyttäminen paikoilleen sekä niiden niittaus kiinni. Raheista tuli hieman erilaiset pehmusteiden erilaisten joustojen ja korkeuksien takia. Raheista tuli kokonaisuudessaan mielestäni siistit ja käytännölliset. Mustavalkoraidallinen rahi löysi siis kotoani paikkansa ja beigevalkoraidallinen rahi haluaisi etsiä rakastavan kodin itselleen :-)

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Sivuverhon ompelu


Ostin itselleni viime vuonna joululahjaksi ihanaa Marimekon Onnea etsimässä -puuvillakangasta, josta hahmottelin mielessäni uuden sivuverhon makkariin. Kuosin on suunnitellut taitava Maija Louekari. Pidän kankaasta erityisesti sen kuosin ajattomuuden, graafisuuden ja kankaan paksumman laadun takia.




Ompelin kankaasta tavallisen kiskoon verhonipsuilla ripustettavan sivuverhon. Yläpäärmeeseen jätin vain muutaman sentin paksuisen käänteen ja alapäärmeeseen noin viitisen senttimetriä (esim. siltä varoin, jos joskus tarvitsisi hieman pidentää verhoa). Sivusaumoja en ommellut mitenkään, vaan jätin kankaan hulpioreunat tarkoituksella verhoon näkyviin, koska ne ovat niin siistit ja ettei esimerkiksi pesun jälkeen tulisi sitä ongelmaa, että hulpioreuna vetäisi kangasta kuprulleen ompeleiden alla. Käytin päärmeiden kääntämiseen apunani silitysrautaa, jolla käänteet sai kätevästi pysymään siisteinä ja suorassa ompeluvaiheessa.





Valmis verho sopii mielestäni tosi kivasti makuuhuoneeseen, eikä ole liian silmiinpistävän mustavalkoinen tai levoton kuvioltaan. Ikkunan toisella puolella on yksivärinen harmaa pellavaverho, joka ei nyt kuvissa näy ja verhon funktio on lähinnä vain peittää seinässä olevat vesiputket. Huone kokee toivon mukaan mahdollisimman pian pienen pintaremontin, kun seinät ja katto muuttavat väriään. Tuo maitokahvin sävyinen seinä ja sininen katto ei oikein istu omaan tyyliini ja värimieltymyksiini. Onneksi uusi verho toi vähän omaa tyyliäni edustavaa sisustusilmettä makkariin.





Tarkemman käänteiden ompeluohjeen löydät esimerkiksi täältä.
Kirschin verho-oppaasta löydät myös muita verhojen ompeluohjeita ja verhotietoutta.

maanantai 2. joulukuuta 2013

Pyöreän rahin verhoilu


Verhoilun perusteet -opintojakso
Opettaja: Reijo Hurmalainen


Viime syksynä teimme ensimmäisen jakson puutöissä  pyöreän puisen rahinrungon, jota lähdimme toisessa jaksossa verhoilemaan. Kävimme jakson aikana myös tutustumassa verhoilualan yritykseen Henry Borgiin, joka on vuonna 1978 perustettu verhoilutarvikkeita, huonekalukankaita ja nahkoja maahantuova tukkuliike Lahdessa. Henry Borgilta saa kaikenlaisia tuotteita kaikkiin ammattilaisten verhoilutarpeisiin. Heiltä löytyi huiman suuri määrä erilaisia ja eri tarkoituksiin sopivia verhoilukankaita, -nahkoja ja tarvikkeita. Rakastuin tuossa alla näkyvään Nevotexin United Fabrics -malliston siksak-kuvioisiin verhoilukankaisiin. Harmi, että niiden metrihinta huiteli opiskelijabudjettiin hieman korkealla.






Oman rahini päälliskankaakseni halusin neutraalin sävyn, joka sopisi moneen sisustustyyliin, joten väriksi valikoitui tumman harmaa verhoilukangas, jonka löysin Henry Borgin jämäkangaspakkojen seasta edullisesti.

Pyöreän rahin verhoilun työvaiheisiin kuului:
  1. Rahin mittaus
  2. Verhoilusuunnitelma, verhoilukankaan menekkilaskelma ja leikkuusuunnitelma
  3. Verhoilukankaan hankinta
  4. Sopivien pehmusteiden valinta (istuinosan haluttu pehmeys > päällimmäinen kerros E-25 EP vaahtomuovi + alimmainen kerros HR-50 vaahtomuovi, rungon sivut ohut E-25/5 vaahtomuovi) ja niiden leikkaaminen (kuva  4)
  5. Pehmusteiden liimaaminen (ruiskuliimapyssyllä) (kuva 5 ja vas. 6.)
  6. Ohuen kuitukankaan (Lutrabond) liimaaminen vaahtomuovipehmusteiden päälle (helpottamaan päällisen paikalleen laittoa) (oik. kuva 6)
  7. Kaavojen piirtäminen ja testaus lakanakankaasta > sovitus rungon päälle ja tarvittavat muutokset kaavoihin (vas. kuva 7)
  8. Päällisosien leikkaus verhoilukankaasta (oik. kuva 7 ja kuva 8)
  9. Päällisen ompelu ja tikkaus (kuva 9)
  10. Päällisen "pukeminen" paikoilleen ja kiinnitys niittipyssyllä (kuvat 10 ja vas. 11)
  11. Vuori- ja pohjakankaan (Lutrasil) leikkaus ja kiinnitys (kuvat oik. 11, 12 ja 13)

Kuva 4. Kannen vaahtomuovipehmusteisiin valitsin kahta erilaatuista vaahtomuovia, alempi (lilansävyinen) on kimmoisamman tuntuinen ja päällimmäinen on puolestaan pehmeämpi ja joustavampi kerros, jotta istuvuustuntuma on mahdollisimman miellyttävä, kuitenkaan takapuolen osumatta kannen puupohjaan. Kannen sivuihin tuli samaa vaahtomuovia, kuin päälliskerrokseen.

Kuva 5. Liiman levittäminen vaahtomuovipinnoilla tapahtui ruiskulla. Liima on siksi värillistä, jotta ruiskuttaessaan havaitsee minne kaikkialle liimaa on jo ruiskuttanut. Liima levitettiin kummallekin pinnalle, jotka liimattiin yhteen ja sen piti antaa kuivua hetken aikaa ennen osien yhteenliimaamista. Vas. kuva: Sirja W.

Kuva 6. Vasemmalla pehmusteet liimattuna paikoilleen.
Oikealla ohut kuitukangas liimattuna pehmusteiden päälle helpottamaan päällisen "pukemista".

Kuva 7. Vasemmalla lakanakankaasta ommeltu testipäällinen mahtui onnistuneen napakasti rungon päälle.
Oikealla kuvassa päällisverhoilukankaan leikaus alkamaisillaan.

Kuva 8. Päällisen valmiit osat - ja sitten eikun ompelemaan.

Kuva 9. Vasemmalla rungon kannenaluskehän osat ompelemisvaiheessa.
Oikealla surruutellaan kannen tikkausta.


Halusin rahin päälliseen hieman jotain juttua, joten päätin ommella päällisen osat kahdesta eri osasta, jotta saisin kaksi saumaa rahin kummallekin sivulle. Sivusaumat tikkasin tuplatikkauksella ja valitsin tikkauslangaksi kellertävän beigen sävyn, jotta tuplatikkaukset erottuisivat pohjakankaan väristä. Lopputuloksen halusin muistuttavan jollain tapaa farkkujen sivusaumoja ja onnistuin siinä.



Kuva 10. Vasemmalla päällinen sujautettu rungon päälle ja hyvin sopii!
Oikealla kannen kiinnitys käynnissä paineilmaniittipyssyllä.

Kuva 11. Vasemmalla päälliset kiinnitettynä kanteen ja runkoon.
Oikealla kannen alustukikankaan ja pohjatukikankaan kiinnitys vauhdissa.

Kuva 12. Kuitukangas tulee peittämään koko rahin sisustan. Tummanharmaa vuori sopii mainiosti päälliskankaan värini kanssa yhteen.

Kuva 13. Vasemmalla vielä viimeisen vuorikangasosan, sisäpohjan, liimaaminen käynnissä.
Oikealla valmis verhoiltu rahi!

Vaikeuksia eniten tuotti päällissaumojen tikkausten suoralinjaisuus. Ompelin tikkaukset kolme kertaa, enkä vieläkään ollut saumoihin sataprosenttisen tyytyväinen. Päälliskankaassani oli nimittäin pienet suorat urat (kangas oli kudottu loimiripsityyppisesti eli loimessa oli ohutta lankaa tiheästi, kun taas kude oli paksua), jotka vaikeuttivat tikkausompeleen pysymistä täysin suoralla linjalla, koska sivusaumat eivät olleet ommeltu ihan täysin lankasuoraan. Myös rungon kannenalusrenkaan tikkaussauman suorassa pitäminen päällisen kiinnitysvaiheessa oli hieman hankalaa, mutta onneksi se sauma ei ole koko ajan näkyvillä. Toinen hankala vaihe oli kannen kiinnityksessä. Kiinnitys niittaamalla oli tehtävä ensimmäisen yrittämän jälkeen uudelleen, jotta kannen sivusta ei olisi tullut muhkurainen/aaltomainen. Muutoin rahin verhoilu sujui sutjakkaasti ja onnistuneesti.

Rahista tuli kuitenkin kokonaisilmeeltään mielestäni siisti ja käytännöllinen. Kesällä napsin reippaan 7-vuotiaan malliavustajan kanssa kivoja tuotekuvia valmiista rahistani, jolle annoin nimeksi Harma. Ihana kesäfiilis tulee heti, kun näitä vehreitä keskikesän kuvia katselee :-)