Näytetään tekstit, joissa on tunniste kotiopiskelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kotiopiskelu. Näytä kaikki tekstit

torstai 12. maaliskuuta 2015

Vetoketjullisten tyynynpäällisten ompelu


Kaivoin pitkästä aikaa kotona ompelukoneen kaapista esiin ja surautin siskolle syntymäpäivälahjaksi Marimekon Hippiäinen-kankaasta koristetyynynpäälliset.


Hippiäinen kuosin on suunnitellut Aino-Maija Metsola vuonna 2011.

Halusin tehdä tyynynpäällisistä samannäköiset, kuin mitä Marimekolla myydään valmiinakin. Tyynynpäällisten koko valmiina oli noin 48 x 48 cm. Tykkään siitä, että koristetyynyissä päälliset ovat pinkeästi tyynyn päällä, eivätkä lörpötä paljoa mistään, siksi päällisten koko on hieman pienempi, kuin mitä sisätyyny tulee olemaan. Päällisissä on vetoketjut ommeltuna hieman toiselle puolelle käännettynä, eli vetoketju ei ole suoraan alataitteen kohdalla. Tyynynpäällinen koostuu siis vain yhdestä pitkästä kangaspalasta, jonka koko oli saumavaroineen noin 50 x 102 cm (vetoketjusaumaan jätin parin sentin saumavarat normaalin sentin sijaan). Minulla ei tällä kertaa ollut saumuria saatavilla, joten huolittelin kankaiden reunat ompelukoneen siksak-ompeleella ennen varsinaisen ompelutyön aloittamista. En valitettavasti kuvannut jokaista työvaihetta, mutta ohessa kirjoitettu työohje, josta voi yrittää saada jotain haisua ompelusta.


TYYNYNPÄÄLLISTEN OMPELUN TYÖJÄRJESTYS:

  1. Yhdistä kangaspalan lyhyet päät oikeat puolet vastakkain ja ompele kummastakin reunasta noin 3 cm (mitta riippuu vetoketjusi pituudesta, oma vetoketjuni oli noin 45 cm pitkä) suora ommel. Silitä saumanvarat auki, jotta vetoketjun asettaminen paikoilleen on helpompaa.
  2. Kiinnitä vetoketju kankaaseen nähden oikein päin nuppineuloilla ommelten väliin jäävään rakoon ja ompele vetoketjupaininjalalla vetoketju kankaan oikealta puolelta kiinni kummaltakin puolelta vetoketjua kankaan reunasta reunaan (kuva alla havainnollistaa asian).
  3. Käännä työ nurja puoli päällepäin ja kiinnitä sivusaumat siten, että vetoketju jää muutaman sentin (tai halutessasi enemmän) toiselle puolelle tyynyä (kuva alla havainnollistaa asian). Avaa vetoketjua hieman auki, jotta saat päällisen käännettyä oikein päin sivusaumojen ompelun jälkeen ja ompele suoralla ompeleella sivusaumat kiinni.

Vetoketjun sijainti ja kiinnitystekniikka.


Kuosi oli siitä kiva tämän kaltaiseen ompelutyöhön, koska se oli sopivan pieni ja epämääräinen kuvioiltaan, ettei kuosia tarvinnut alkaa kohdistamaan mitenkään, vaan vetoketjusaumakin katoaa kivasti kuosin sekaan piiloon lähes kokonaan.




Tyynynpäällisistä tuli sekä lahjanantajalle sekä lahjansaajalle mieleiset ja pääsivät kuulemani mukaan heti käyttöön ja ihailuun siskon kotisohvalle. Kuvat on kuvattu omalla sohvallani, sopivat mielestäni enemmän siskon vaalean beigelle sohvalle ja viherpeukalon kotikoloon.



keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Sivuverhon ompelu


Ostin itselleni viime vuonna joululahjaksi ihanaa Marimekon Onnea etsimässä -puuvillakangasta, josta hahmottelin mielessäni uuden sivuverhon makkariin. Kuosin on suunnitellut taitava Maija Louekari. Pidän kankaasta erityisesti sen kuosin ajattomuuden, graafisuuden ja kankaan paksumman laadun takia.




Ompelin kankaasta tavallisen kiskoon verhonipsuilla ripustettavan sivuverhon. Yläpäärmeeseen jätin vain muutaman sentin paksuisen käänteen ja alapäärmeeseen noin viitisen senttimetriä (esim. siltä varoin, jos joskus tarvitsisi hieman pidentää verhoa). Sivusaumoja en ommellut mitenkään, vaan jätin kankaan hulpioreunat tarkoituksella verhoon näkyviin, koska ne ovat niin siistit ja ettei esimerkiksi pesun jälkeen tulisi sitä ongelmaa, että hulpioreuna vetäisi kangasta kuprulleen ompeleiden alla. Käytin päärmeiden kääntämiseen apunani silitysrautaa, jolla käänteet sai kätevästi pysymään siisteinä ja suorassa ompeluvaiheessa.





Valmis verho sopii mielestäni tosi kivasti makuuhuoneeseen, eikä ole liian silmiinpistävän mustavalkoinen tai levoton kuvioltaan. Ikkunan toisella puolella on yksivärinen harmaa pellavaverho, joka ei nyt kuvissa näy ja verhon funktio on lähinnä vain peittää seinässä olevat vesiputket. Huone kokee toivon mukaan mahdollisimman pian pienen pintaremontin, kun seinät ja katto muuttavat väriään. Tuo maitokahvin sävyinen seinä ja sininen katto ei oikein istu omaan tyyliini ja värimieltymyksiini. Onneksi uusi verho toi vähän omaa tyyliäni edustavaa sisustusilmettä makkariin.





Tarkemman käänteiden ompeluohjeen löydät esimerkiksi täältä.
Kirschin verho-oppaasta löydät myös muita verhojen ompeluohjeita ja verhotietoutta.

maanantai 28. lokakuuta 2013

Inspiroidu ja ideoi tehosteseiniä


Sisämaalauskokeilusta inspiroituneena selailin kuvainspiraatiosivusto Pinterestiä erilaisia sisämaalauksen erikoistekniikoita ja idoita silmällä pitäen. Selailin lähinnä erilaisia tehosteseiniksi sopivia ideoita ja tekniikoita, jolla niitä voisi toteuttaa. Metropoli-lehden Sisustus: tehoa seiniin -nettiartikkelin (

Tehosteseinään liittyvät asiat ovat omassa kodissakin tällä hetkellä niin sanotusti "tapetilla", koska ikkunaremontin valmistuttua olen suunnittellut maalaavani olo- ja makuuhuoneen seinät ja niihin nimenomaan yhdet tehosteseinät per huone. Olen kuitenkin ajatellut tehosteseinien väreiksi vain jonkinlaista sopivaa harmaansävyä, joka on vielä hakusessa, joten näitä hienoja ideoita ja tekniikoita en omassa asunnossani tuskin tule toteuttamaan. Kuulun siis tuon aiemman nettiartikkelin mukaan ehdottomasti hillittyihin suomalaisiin. Mutta ainahan saa hullutella haaveissaan :)

Tässä muutamia poimintoja inspiraatioksi teillekin. Kuvia klikkaamalla pääset niiden lähdesivustoille ja lähdelinkit löytyvät myös kuvateksteistä.

Ensin muutamia moderniin pelkistettyyn tyyliin sopivia seinänmaalausideoita, joita jopa voisin omaankin kotiin harkita vakavemmin.

Rouhea betoniseinää muistuttava tehosteseinä.
Kuvalähde

Liitutaulumaalilla maalattua tehosteseinää voi koristella
kätevästi vuodenaikojen vaihtuvuuden mukaan.
Kuvalähde

Geometriset kuviot ovat nyt pop!
Kuvalähde

Erilaiset sisustustekstitarrat ovat myös in,
mutta miksei laajentaa tekstiä isommalle alalle tehosteseinää?
Toimii.
Kuvalähde

Toisenlainen tekstin ja seinämaalauksen yhdistävä idea.
Kuvalähde

Vähän romanttisempaan tyyliin. Ristipistomaista pintatekniikkaa ja ideaa voisi soveltaa jonkinlaiseen modernimpaan tyyliin sopivaksi.

Perinteisen ristipistotyön voi loihtia myös vähän isommassa koossa seinälleen.
Kuvalähde

Romanttiset kukkakuviot voivat sopia moderniinkin tilaan tehosteseinänä.
Kuvalähde



Ja lopuksi vähän villimpää ja värikkäämpää tehosteseinää. Tällainen seinä voisi toimia isossa tilassa, mutta pieneen kaksioon en ehkä uskaltaisi lähteä edes kokeilemaan. Rohkea värienkäyttö on kuitenkin ihailtavaa ja olisi hienoa nähdä sitä enemmän täällä Pohjolassa, esimerkiksi tietynlaisissa julkitiloissa.


Tilan muu sisustus voi olla hyvin pelkistettyä,
jos yhdellä seinällä on räikeät värit tai kuviot.
Tämän tehosteseinän maalaamisessa
ei tarvitse olla niin millintarkka.
Kuvalähde


EDIT: Jos ei halua tai raaski lähteä välttämättä mitään pysyvämpää ratkaisua tekemään seinille, niin tästä mahtavan A Beautiful Mess -blogin postauksesta löytyy kivoja ideoita miten tauluilla, valokuvilla, DIY-tekstiileillä ja puujutuilla voi saada hurjan paljon ilmettä seinille. Mielikuvitus on vain rajana!