Näytetään tekstit, joissa on tunniste minusta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste minusta. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

POSTAUKSIA TULOSSA





Stay tuned.

Blogikirjoitukset viimeisistä työharjotteluista, projekteista ja harjoituksista ovat vielä tulossa blogiini, mm. kuivan tilan kaakeloinnista, tapentointikokeiluista, pikkuisen paneloinnista ja lattian laminaatin asennuksesta, pinnatuolien kunnostuksesta sekä muutama kiva pieni diy-juttu, unohtamatta kuitenkaan kahta ihanaa työharjoittelupaikkaa ja niihin liittyviä puuhailuja. Virtuaalimaailman ulkopuolinen elämä on vain vienyt puuhailut muualle viime aikoina, pahoitteluni viiveestä.

Olen nyt kuitenkin valmis artesaani, sisustusrakentamisen saralla ja viimeisten koulujuttujen päivityksen jälkeen pyrin laittelemaan silloin tällöin kotimme pintaremppaamiseen ja sisusteluun liittyviä juttuja tänne, koska tämän blogin kasaaminen on ollut mukavaa puuhaa, kun siihen on vaan ehtinyt syventyä. Onnekseni pääsen myös keväällä ammattialaani sopiviin myyntitöihin, joten töitä tiedossa uuteen koulutukseeni liittyen. Jei!

Sellaisia kuulumisia tähän projektiin liittyen tänne. Palataan astialle ja päivityksien pariin, kun elämä hieman rauhoittuu vielä. Kiva, jos eksyit jo lukemaan vanhempia postauksia! :)

Aurinkoista kevättalven aikaa kaikille!

maanantai 12. elokuuta 2013

Sisustusrakentajaksi Koulutuskeskus Salpauksessa



Heippa, olen Jennika, 26-vuotias nuori nainen, joka rakastaa kaikkea visuaalisesti kaunista. Olen pienestä pitäen pitänyt kaikenlaisista käsitöistä ja sisustamista, josta hyvänä esimerkkinä kasa omin käsin ommeltuja pehmoleluja ja muita käsitöitä sekä joskus jopa viikoittain vaihtunut huoneen järjestys, joka on jäänyt mieleen lapsuudenaikaisesta sisustusinnostuksesta ja visuaalisen luovuuden näyttämisen tarpeesta.

Aloitin elokuussa 2013 opinnot Koulutuskeskus Salpauksen sisustaja-linjalla Lahdessa, joka on kolmas ammattitutkintoni.

Edit! Elokuun alusta 2015 voimaan tulevan uuden opintosuunnitelman myötä koko opintolinjan rakenne muuttuu melko radikaalisti sekä nimike muuttuu ja valmistun täten artesaaniksi, tarkemmalla ammattinimikkeellä sisustusrakentaja syksyllä 2015.

Aikaisemmista tutkinnoistani tekstiilialalla löydät tarkempaa tietoa täältä.

Ammattina sisustaja mielletään usein sisustussuunnitteluun liittyväksi, mutta todellisuudessa ammatti pitää sisällään huomattavasti monipuolisemmin pääasiassa erilaisia sisustussuunnitelmien toteuttamisvaiheen eli sisustusrakentamiseen vaadittavia taitoja, kuten
  • monipuolisia sisärakennustöitä
  • maalaus- ja päällystystöitä
  • kalusterakentamista ja -asentamista
  • sisustusverhoilua

K-Raudan 2013 vuoden Habitaren osaston somistusseinästä löytyi paljon työkaluja ja tavaroita, joita sisustajakin käyttää työssään.

Opinnot pitävät sisällään myös laajasti materiaalituntemusta erilaisista materiaaleista, kuten puusta, tekstiileistä ja rakentamiseen ja sisustamiseen liittyvistä materiaaleista, kuten maaleista ja muista pintakäsittelyaineista.

Halusin laajentaa visuaalista osaamistani tällä kertaa tekstiilien maailmasta hieman muualle, mutta pysyä silti alalla, jolla tehdään käsin ja käytetään luovuutta. Koen tämän koulutuksen sisällöt myös hyvin yleishyödyllisiksi taidoiksi, koska yleensä jossain vaiheessa elämää tulee eteen pieniä tai suurempiakin remontointi- ja sisustamiskohteita, jotka pystyn tämän tutkinnon suorittamisen jälkeen tekemään pitkälle omin käsin. Olen aina ihaillut vanhempieni monitaituruutta erilaisten käsitöiden parissa, sillä heiltä onnistuu niin hirsimökin rakentaminen kuin iltapuvun ompelukin.

Tähän blogiin tulen keräämään opintojeni ajalta materiaalia kuvin ja sanoin tehdyistä töistäni, oppimista asioista ja omista alaan liittyvistä muistiinpanoista, huomioista ja inspiroivista asioista.

Voit seurata blogiani Bloglovinin avulla. Blogissa esiintyvät kuvat ovat omia, ellei toisin mainita. Ethän kopio kuviani omaan käyttöösi ilman lupaa, kiitos.

Tervetuloa mukaan Jennika Jiin matkalle sisustusrakentajaksi!